18.4.2012
Noniin nyt kun olen turvallisesti päässyt töihin (voi jes!) niin voinkin tauolla kirjoittaa omasta kokemuksesta.
Lippujen varauksessa oli tullut pieni ongelma, sillä saattajani
lippua ei löytynyt varausnumerolla. Onneksi tämä ei kumminkaan ollut
ongelma ja saimme lipun ostettua ja liitettyä varausnumeroon. Saimme
samalla vrausnumerolla sitten Viron päästä liput molemmille takaisin.
Saattajani joutui myös pistotarkastukseen laivalle tullessaan ja joutui
näyttämään passinsa. Ja juuri kun aamulla olimme nauraneet kun hän ei
meinannut passia löytää, että nyt se pistokoe sitten tulee. Onneksi
passi siis löytyi!
Matkalla jännitti aika vuoristoratamaisesti. Välillä jännitti,
välillä ei. Laiva lähti 10.30 ja olin syönyt viimeksi n. 20.00 illalla
ja juonut lasin vettä n. 7.00 aamulla. Olo oli sen mukainen ja oli
inhottava olla laivassa, jossa haisi koko ajan ruoka jostain suunnasta.
Vatsa kurni koko ajan.
Kun pääsimme Viron puolelle, oli minua vastassa nainen, joka piti
kylttiä "The Look." Hän oli aivan terminaalin alkupäässä ja bongasimme
hänet heti. Nainen puhui hyvin suomea ja opastikin meidät
henkilöautolle, jolla lähdimme matkaan. Kuski lähti suhteellisen
huolettomasti liikkeelle, kuten virolaisilla on tapana. Matka kestää
normaalisti 15-20min, mutta meidän kohdalla sattui kestämään pidempään
kolarin takia. Me emme siis kolaroineet, mutta tiellä oli kolmen auton
kolari jonka takia olimme jumissa n. 10min.
Kun olimme lähellä sairaalaa, käännyimme pienemmälle kujalle jonka
päässä oli iso, ränsistynyt rakennus. Rakennuksesta puuttui ikkunoita,
sen tiiliseinät olivat rapistuneet ja aita oli hutera ja huonosti
pystyssä. Molemmille meistä tuli mieleen, ettei kai kuski meitä nyt
tuonne aja? Minä olin jo valmis sanomaan, että käännytään takaisin.
Onneksi kumminkin kaarsimme mörskän ohi jonka jälkeen tyydyin
ihailemaan, miten upea ostoskeskus (?) tuo mörskä oli joskus aikaisemmin
ollut.
Sairaala itsessään ei ulkoapäin ollut mitenkään hienon näköinen. Paikkahan oli siis Fertilitas joka on hieman Tallinnan rajan yli menevällä osalla. Sama paikka missä Fin est suorittaa leikkauksensa.
Kuns aavuin sisälle, olin todeolla pettynyt. En nähnyt kuvissa olevia
suihkulähteitä yms. yhtään missään. Pelkkä harmaa, siisti aula. Menimme
aulan läpi hissiin ja suoraan huoseeseen, jotta vaihdoin
sairaalavaatteet päälle ja kirjoittelin lappuja alle. Hoitaja kävi minua
jututtamassa ja samoin Troost. Hän kävi vähän piirtelemässä ja
juttelemassa mitä minulle tehdään. Jaan oli mielestäni todella
asialline, huumorintajuinen ja mukava, vaikkakin todella kiireinen.
Konsultaatio kesti alle 10min.
Minut piti leikata 14.00, mutta erään naisen kohotus ja ja
suurennusleukkaus kesti pidempään, niin oma aikani venyi sitten ja pääsi
leikkaukseen vasta klo: 15.00. Hoitaja haki minut ja tällöin näin nuo
suihkulähteet yms. mitä kuvissa oli.
Ennen leikkausta minun piti ottaa silmien välissä oleva lävistys
pois. En olisi halunnut ottaa sitä, koska yleensä korun reikä on mennyt
umpeen puolessa tunnissa. Silti hoitaja vaatimalla vaati ja otin korun
pois. Hän myös puhdisti sen mädästä (koru on ollut minulla 3-vuotta
mutta nyt jostain syystä märkii) ja desinfioi ja näyttäisi siltä, että
kiitos hänen tulehdus on poissa! Ja korukin meni vielä paikalleen!
Kun minut laitettiin leikkauspöydälle, aloin panikoida. Kaikki
ympärilläni puhuivat Viroa vauhdilla ja sain pomittua vain joitakin
sanoja. Minua alkoi itkettää ja samalla, kun minulle laitettiin
kyynertaipeeseen kanyyli, minä itkin äänettömästi. Vanhin hoitaja sitten
huomasi itkuni ja tuli kysymään, mikä on hätänä. Heti hän sitten
ymmärsi, mistä oli kyse vaikka en saanut mitään sanotuksi ja sanoi
suomeksi: "Ei mitään hätää, pelkäät? Kaikki menee hyvin, minä olen
tässä." Se helpotti jostain kumman syystä. Melkein heti tuon jälkeen
nukutusaine alkoi vaikuttamaan. (n. 2min kuluttua sen annosta) Silmissä
pyöri ja tunne oli outo. Meinasin sanoa, että minua pyörryttää, kunnes
tajusin, että silmäni painuvat väkisin kiinni. Suljin silmäni ja
nukahdin.
Herätessäni muistin, että jotakin unta oli tullut nähtyä. Se oli
tärkeä tieto, sillä saattajani oli siitä kysellyt. Heräsin 15:55
heräämössä ja aloin heti heilutella jalkoja, jotta aineenvaihdunta
lähtisi liikkeelle. Vilkaisin paidan alle ja näin siteiden peittämät
kummut. Olin hyvin tyytyväinen tuolloin, sillä kipuja ei ollut. Jaan
Troost kävi myös minua katsomassa ja kehotti nukkumaan. Muistikuvia
minulla ei ole, mutta ilmeisesti tämän kehotuksen jälkeen nukuin jonkin
aikaa, koska seuraavaksi katsoin vasta puoli viisi kelloa.
Seitsemään asti olin yhteensä heräämössä, sillä jossain vaiheessa
aloin tuntea silikonien rajat turhan selvästi omia rintalihaksia vasten
ja pyysin kipulääkettä. Sain sen suoraan takapuoleen. Noin puolen tunni
kuluttua sitten pyysin oksennusastian. 20h syömättä ja 12h juomatta
alkoi tuntua ja kakoin pitkään, ennen kuin oksensin vatsahapot ulos.
Tämän jälkeen tein vain kouristuksia kun muuta ei tullut. Sain onneksi
pahoinvointilääkkeen kanyylin kautta, joka helpotti oloa.
Hoitajat puhuivat suomea, englantia sekä Viroa. Kun heräsin, puhuin
minä hoitajien kanssa Viroa, mutta mitä enemmän aloin piristyä, sitä
enemmän aloin itse sekoittamaan Viroa ja suomea keskenään, kenties taas
alkavan paniikin tiellä. Kaverini kävi minua katsomassa ennen seitsemää,
johon heräsin, kun hoitaja tuli kysymään, olinko tyttö nimeltä X.
Kaverini ei saanut viipyä 10min kauempaa ja kun hän lähti, nousin
istumaan sängylläni merkiksi, että halusin pois. N. vartin kuluttua
hoitajat sitten hakivat minulle pyörätuolin jolla minut kuskattiin
huoneeseen. Matkalla sain myös juomapullon, jota olin odottanut koko sen
ajan, kun heräämössä olin hereillä ollut. Tässä vaiheessa myös
lävistyskoruni palautettiin.
Loppuilta meni ilman kipuja. Minulla oli loistava olo! Kävin jopa
kävelemässä kaverini kanssa sairaalassa yhdeksän-kymmenen välillä
illalla. Kaikkialla oli pimeää, mutta kävimme silti ihailemassa
kahviota, jossa oli suihlkuähde ja pieni puutarha. Hiljaisilla
käytävillä kuuli myös välillä, kuinka synnytysosaston puolelta saattoi
kuulua vaimeaa lapsen itkua.
Seuraava aamuna (tiistai 17.4) kivut olivat siedettävät. Itse en
päässyt sängystä ylös vaan kaverini avitti minut istumaan ja ylös. Jaan
kävi katsomassa rintani ja totesi, että kaikki oli kunnossa. Hän myös
kehui leikkauksen menneen hyvin ja minun olleen helppo leikattava. Sain
hoito-ohjeita sekä implanttipassin. Tämän jälkeen pääsinkin suihkuun ja
minulta otettiin teipit ja siteet pois. Arpilaastarit vaihdettiin (sain
alhaalta ostettua mukaan, 20kpl maksoi 11,90€) ja sain pukea päälleni
tätä varten ostetut urheiluliivit sekä omat vaatteeni. Ruoka tuotiin ja
otin kipulääkkeet ruuan jälkeen, jotteivat ne aiheuttaisi pahaa oloa.
Lähtö sujui hyvin, kuski oli sama kuin viimeksi, mutta nyt hän ajoi
todella hiljaa ja kyseli aika-ajoin, olenko kunnossa. Hän myös selitti
Viro/suomi sekoituksella Tallinnan historiaa automatkamme ajan. Hän
kertoi mm. enkelipatsaasta jonka ohi ajoimme, että se oli entisaikojen
merimiesten suojeluspyhimys, joka auttoi merimiehet terveinä takaisin
kotiin.
Matka laivalla sujui hyvin ilman ongelmia. Mutta kun jouduin junan
avutuksella tulemaan Helsingistä kotia, niin pakko oli sanoa, että
siellä oloni huononi huomattavasti. Jouduin röhnöttämään ja minulle tuli
kovia kipuja ja paha olo. Kävin vielä matkan jälkeen kuuntelemassa
erään tuskallisen teoriatunnin, jotta pysyisin kurssilla kärryillä.
Keskiviikkona (18.4) tulin pakotettuna töihin, sillä työparini oli
estynyt tulemasta ja tulisi vasta torstaina töihin. En kyllä kannata,
jos on yhtään kipuja. Itselläni on selkä aivan täysin jumissa ja samoin
hartiat. Kipu jumittaa hartiani melkein korviin asti ja paha olo kasvaa.
Ilmoitinkin jo pomolle, että minä lähden aiemmin työterveydeen, en
yksinkertaisesti kykene olemaan. Teen vain pakolliset hommat mitä muut
eivät osaa ja loppuviikon olen saikulla.
Muuten kipuja ei rinnoissa ole, selkä ja hartiat enemmänkin
aiheuttavat kipuja. Uskoisin, että se johtuu siitä, että varon rintoja
niin paljon. Kirjoittelen jatkossakin paranemisestani ja laittelen
kuvia.
PS. Lisänä voin sanoa, että ainakin täällä pitää työterveydessä
paikkansa, että lääkärit eivät kovin suopealla ilmeellä katso naista,
joka tulee rintaimplanttileukkauksen jälkeen kysymään sairaslomaa. Yhden
päivän sain (ja piti Mirjalle soittaa ja pyytää pari lisää, että sai
olla tosiaan leikkauksen jälkeen loppuviikon vapailla) ja kipulääkkeitä
sekä noita lihasrentouttajia. Heti, kun naispuolinen lääkäri vain
kuuli, mistä kipuni johtuivat, tuli kyllä aivan toisenlainen palvelu.
Ilmasta saattoi tuntea "oma oli valintasi, siis kärsi"-fiiliksen.
Ammattiylpeys katosi kyllä kokonaan ei arvosteltu enää sen mukaan,
olenko työkykyinen vai en, vaan sen mukaan olenko pinnallinen vai en.
Et voi olla tosissasi että menit töihin ke jos sinulla oli leikkaus ma! ja haet saikkua työterveyslääkäriltä? Kauneusleikkauksia varten pitää ottaa lomaa töistä.
VastaaPoista