Kaksi viikkoa sitten tähän aikaan olin
lähtöselvityksessä Helsingin länsiterminaalissa ihmettelemässä, mihin
kaverini lippuvaraus oli kadonnut. Onneksi nyt kaksi viikkoa eteenpäin
olen töissä odottelemassa, että alkaisi vappuvapaat.
Sain Mirjalta luvan käydä saunassa (ja aloitaa tuon hikoilun) nyt vappuna ja aion toden totta ottaa sen vapautuksen iloisin mielin vastaan! Eli olen menossa saunomaan. Käytän edelleen rintaliivien alla haavalappuja, sillä tikkien poiston jälkeen kuivunutta verta on kertynyt haavojen reunoille. Ajattelin tällä viikolla katsella, josko nuo haavalaput ottaisi jo pois alkaisi silloin arvekit paranemaan nopeammin. Hyvin ne voivat kyllä jo nytkin, eivät ole enää edes kovin pahasti kohollaan.
Viikonloppuna kävin myös vähän pidemmällä matkalla ajamassa (sellaiset 200km) ja hyvin meni ajomatka. Puoli kahdeksan aikoihin lauantaina sitten tuli mieleen, että eräs blogini lukija on varmaan jo päässyt leikkauksesta ja toivottavasti heräämöstäkin niihin aikoihin. Tuli jotenkin hassu olo ajatella, että siellä nyt joku on hieman tokkurassa ihmetellen uusia rintojaan, ihan niin kuin itsekin oli pari viikkoa sitten.
Tuli myös viikonloppuna huomattua, että niinkin läheiset ihmiset kuin oma perhe (vanhemmat ja sisarukset) eivät huomanneet minussa mitään eroa. Olin kyllä ihan tyytyväinen siihen, koska en ole valmis vielä kertomaan heille, missä leikkauksessa olen ollut. Perheeni on aika vanhoillinen minua lukuunottamatta ja tämä leikkaus olisi varmasti suuri järkytys.
Mutta tiivistettynä nyt: hyvin menee! Ja paremmin tulee vielä menemään!
PS. Muistin jotakin oleellista. Itsellä ainakin rintalihakset sekä ylimmät vatsalihakset ovat niin jumissa uuden painon takia, että rinnoissa tuntuu välillä olevan sellaisia ison marmorikuulan kokoisia "möykkyjä." Nämä möykyt ilmestyvät jos 1.) hengitän oikein syvään 2.) röyhistän rintaani 3.) puen paidan, joka painaa rintojen kohdalta. Kumminkin kun käsin tunnustelen, näitä möykkyjä ei löydy ja jos hieman hieroo,tämä tunne katoaa. Huomasin ainakin itse, että eilen venytellessä tämä tunne katosi ja liittyy ilmeisestikin juuri lihasten täydelliseen jumimiseen. Eli ei hätää jos joku tuota on miettinyt, täällä löytyy toinen jolla tuollaisia paukkuja on (:
Kuvia:
Sain Mirjalta luvan käydä saunassa (ja aloitaa tuon hikoilun) nyt vappuna ja aion toden totta ottaa sen vapautuksen iloisin mielin vastaan! Eli olen menossa saunomaan. Käytän edelleen rintaliivien alla haavalappuja, sillä tikkien poiston jälkeen kuivunutta verta on kertynyt haavojen reunoille. Ajattelin tällä viikolla katsella, josko nuo haavalaput ottaisi jo pois alkaisi silloin arvekit paranemaan nopeammin. Hyvin ne voivat kyllä jo nytkin, eivät ole enää edes kovin pahasti kohollaan.
Viikonloppuna kävin myös vähän pidemmällä matkalla ajamassa (sellaiset 200km) ja hyvin meni ajomatka. Puoli kahdeksan aikoihin lauantaina sitten tuli mieleen, että eräs blogini lukija on varmaan jo päässyt leikkauksesta ja toivottavasti heräämöstäkin niihin aikoihin. Tuli jotenkin hassu olo ajatella, että siellä nyt joku on hieman tokkurassa ihmetellen uusia rintojaan, ihan niin kuin itsekin oli pari viikkoa sitten.
Tuli myös viikonloppuna huomattua, että niinkin läheiset ihmiset kuin oma perhe (vanhemmat ja sisarukset) eivät huomanneet minussa mitään eroa. Olin kyllä ihan tyytyväinen siihen, koska en ole valmis vielä kertomaan heille, missä leikkauksessa olen ollut. Perheeni on aika vanhoillinen minua lukuunottamatta ja tämä leikkaus olisi varmasti suuri järkytys.
Mutta tiivistettynä nyt: hyvin menee! Ja paremmin tulee vielä menemään!
PS. Muistin jotakin oleellista. Itsellä ainakin rintalihakset sekä ylimmät vatsalihakset ovat niin jumissa uuden painon takia, että rinnoissa tuntuu välillä olevan sellaisia ison marmorikuulan kokoisia "möykkyjä." Nämä möykyt ilmestyvät jos 1.) hengitän oikein syvään 2.) röyhistän rintaani 3.) puen paidan, joka painaa rintojen kohdalta. Kumminkin kun käsin tunnustelen, näitä möykkyjä ei löydy ja jos hieman hieroo,tämä tunne katoaa. Huomasin ainakin itse, että eilen venytellessä tämä tunne katosi ja liittyy ilmeisestikin juuri lihasten täydelliseen jumimiseen. Eli ei hätää jos joku tuota on miettinyt, täällä löytyy toinen jolla tuollaisia paukkuja on (:
Kuvia:
 |
| Kuvaa sivusta ilman haavalappuja |
 |
2vko leikkauksesta. Arvet alkavat näyttää hyvältä ja rinnat alkaneet laskeutua. Kuvassa näkyy, kuinka oikea on alkanut olla hieman alempana kuin vasen. |
 |
| Arvet 2vko leikkauksesta. Leikkauksen alku näkyy isompana ja verta on
kuivunut sen päälle. Myös tikkien päätyjen alut näkyvät. Alemmassa
kuvassa oleva piste arven päällä on luomi, ei vesikello. |
Kovasti mietin miksi olet hankkinut tisseihisi täytettä kun minun silmissäni nuo sinun luomutissisi olivat aivan normaalin kokoiset!! Uudet kumitissit on tietysti upeammat mutta terveysriski tuollaisen pienen eron takia..
VastaaPoistaItse olen 25-vuotias nainen, 162cm 48 kg, strategiset mitat 78-61-88. Käytin nuorempana 70A- kokoisia liivejä kun painoin noin 55 kg. Olen itsestäni laihtunut ajan myötä ja monta vuotta kuppikokoni on ollut 65A- 65AA riippuen mallista. Kun syön e-pillereitä, rintani turpoaa niin että saatan löytää joitakin pieniä 70A-koon liivejä, joista sitten ompelen itse ympärysmitaltaan kapeammat, koska mitta rintojeni alta on vain 66 cm. 65A- kokoisia liivejä ei paljoa myydä ja ne mitä olen sovittanut on liian isoja, esim. changella. Ja tykkään käyttää bombshellejä (jos vain satun löytämään tarpeeksi pienet, ainoastaan h&m yhdessä mallissa 70A on sopiva) mihin vielä itse lisään irtotoppauksia. Ihmiset luulevat varmaankin että minulla on b-kuppi ellei jopa pieni c. Vain perheeni ja mieheni tietää totuuden. Mutta sitten kun pidän taukoa e-pillereistä niin rinnanympärykseni pienenee 75-76 senttiin, jolloin seppälän pikkutyttöjen 65AA-kokoiset liivitkin ovat minulle liian isoja. Olen laskenut että äitini puolen suvusta 40 % naisista on AA-kuppi, toivottavasti tämä murheellinen geeni ei siirry joskus lapselleni,jos siitä tulee tyttö.
Olen saanut hoitoa mielenterveydellisiin ongelmiini(masennus, ahdistus, paniikki, johtuen rankasta lapsuudesta ja nuoruudesta)jo 11 vuotta. Tissit/tissittömyys vaikuttaa suuresti itsetuntooni. Hyvin usein luen netistä juttuja ja keskusteluja rintojensuurennusleikkauksista. Olen ajatellut että voisin mennä rintojensuurennokseen sitten kun olen tehnyt lapsen/max pari. Ja tietenkin kun minulla olisi varaa operaatioon. Kovasti mietityttää kuinka riskaabelia hommaa se on ja mikä on todennäköisyys joutua uusintaleikkaukseen jossain vaiheessa. Taittovirheleikkaus minulle on tehty molempiin silmiin täällä Suomessa, maksoi sen 3 ja puoli tonnia mutta on ollut sen arvoinen. Ulkomaille en ehkä uskaltaisi lähteä rintaleikkaukseenkaan.
Minua on kiusattu siinä 12-14 vuotiaana paljon laudaksi ja myös aikuisiällä olen kokenut alemmuuden tunnetta yleisissä pukuhuoneissa, suihkuissa ym. Olen myös tuntenut että monet miehet eivät ole kiinnostuneet minusta rintojeni vuoksi, tai siinä vaiheessa kun olen jäänyt kiinni etä se b/c-kuppi onkin AA! Onneksi minulla nyt on vakituinen kumppani ollut jo jonkin aikaa. Tosin minua on aina häirinnyt ettei kukaan mies ole koskenut rintoihini tai huomioinut niitä mitenkään seksin aikana, se varmastikin johtuu niiden olemattomuudesta. Vaikkakin runkatessani hieron aina nännejäni :D Muuten olen onneksi melko kaunis vartaloltani ja kasvoiltani, mutta en koe itseäni kokonaiseksi. Voiko sanoa että on hyvännäköinen jos on kapea vyötärö, pyöreä peppu, pitkät hoikat sääret ja kiinteät kädet ja pärstä kaunis kuin lumikilla jos tissit puuttuu kokonaan? Opiskelen peruskoulun opettajaksi ja koen myös auktoriteettiani merkittävästi laskevaksi asiaksi rinnattomuuteni ja olen muutenkin pienikokoinen.
Kun olen puhunut rintojensuurennosleikkauksesta lähimmille henkilöille, kaikki reaktiot ovat olleet kovin negatiivisia. Syytteleviä, kuinka tyhmä ja pinnallinen olen, ja eikö riitä että on muuten nätti. Ja että hirveää rahanmenoa, terveyden riskeeraamista ja joutuu kärsimään ja maksamaan koko ikänsä. Ainoastaan terapeutti on sanonut että tissien hankkiminen voisi tehdä minusta ehjemmän. Tietenkin tarvitsen terapiaakin, tosin olen ollut viimeiset pari vuotta hyvin terve. Älykkyysosamääräni on psykologin testaamana 114 että tyhmä en ole, yliopistossakin opiskelen, median ja nyky-yhteiskunnan uhri kylläkin, koulukiusaamisen uhri ja itsetunto nollassa. Käytän aina sekstaillessa sukkanauhavöitä, stay-uppeja, korseletteja, rooliasuja sun muita virityksiä, koska en muuten näe itsessäni mitään seksikästä.
Ajattelin kertoa oman tarinani, oli mielenkiintoista lukea blogiasi. Toivottavasti tissisi kestää eikä tule mitään ongelmia missään vaiheessa. Minkä ikäinen muuten olet?
Tässäkin on taas ihmisten erot niin selvästi näkyvillä.
VastaaPoistaToiselle syvät arvet tulevat siitä, että häntä kerran sanotaan rumaksi, toiselle ne kehittyvät vasta monen toiston jälkeen vuosien saatossa. En ala sen tarkemmin selvittelemään omia kiusaamis, itsetunto tai henkisiä ongelmia, koska ne eivät minusta liity tähän rintoihin nyt millään lailla sen tarkemmin, mitä olen blogissani asioita valottanut.
''Kovasti mietin miksi olet hankkinut tisseihisi täytettä kun minun silmissäni nuo sinun luomutissisi olivat aivan normaalin kokoiset!! Uudet kumitissit on tietysti upeammat mutta terveysriski tuollaisen pienen eron takia..''
Pieni ero tässä oli yli 15cm mittanauhan kanssa ja yli 3-kuppikokoa kasvanut koko. Minusta se ei ikävä kyllä ole pieni, vaikka omalla tavallaan olisin toivonut, että ero olisi ollut pieni. Olisin voinut sanoa itselleni: "Olit väärässä, kaduttaako?"
Terveysriski - miksi? Olen käynyt juttelemassa pariinkin otteeseen jalkaleikkauksesta lääkärin kanssa ja lääkäri on todennut, ettei jalkani kohtaa x leikata, ennen kuin on pakko. Koska riskit ovat niin suuret, eikä jalkani koskaan välttämättä parane kunnolla vaan jää kankeaksi. Huvittuneena kuuntelin, että riskit ''normaalissa'' leikkauksessa ovat suuremmat, mitä juuri ottamissani täytteissä. Suurin riski on komplikaatio, joka näkyy viimeistään muutaman kuukauden jälkeen leikkauksesta. Komplikaatioita ei minulle tullut. Eli suurin osa riskeistä on jo voitettu. En ymmärrä, miksi ihmisten pitää alkaa miettimään "mitä jos"-vaihtoehtoja? Mietittekö samaa, jos joudutte leikkaukseen selän takia? Tai arjen askareissa? Mitä jos nyt unohdan tuon uunin päälle ja syttyy tulipalo? Eikö se ole turhaa pelottelua itseään kohtaan, mitä kaikkea voi sattua. Jos minä nyt näihin kuolen, niin sittenhän kuolen. Hyvin epätodennäköistä, mutta en aio pelätä sitä etukäteen. Samalla lailla voin kuolla johonkin perinnölliseen sairauteen, jota suvussa löytyy pilvin pimein jos alkaa tutkimaan.
Ja pakko muuten nyt mainostaa, koska olen käynyt kanssa ilmaisen mensan-testin tekemässä, niin oma älykkyysosamääräni oli 124, eli ei ilmeisesti jää kiinni täysin tyhjistä aivoistakaan tämä (: Kun omasi mainitsit tuossa.
Ikää on yli 20 ja alle 30.