lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kuvia, 10kk

Vihdoinkin uusia kuvia. Sain vihdoinkin aikaa muokata näitä.

Nyt olisi kulunut 10kk näiden ottamisesta. Kipuja on edelleen nänien hermoissa välillä, mutta nyt ollut todella harvoin. Viikonloppuisin en käytä melkein ollenkaan rintaliivejä jos en liiku kotoa liiemmälti minnekään pidemmiksi ajoiksi. (esim. kaupassa käynti, kaverien kanssa kahvittelut yms. menee ilman liivejä. Urheilu tai pidempi kaupunkireissu ei) Saatan olla siis 50h ilman liivejä eikä se tunnu missään.

Istuessa huomaan, että rinnat saattavat välillä painaa huonossa asennossa. Silloin vain nostan ne oikeaan asentoon.

Edestäpäin arpia ei edes huomaa.

Arvet ovat kaikkein näkyvimmillä rintaliivien pois oton jälkeen (kuten kuvassa)
Otin myös vertailun vuoksi tähän kuvia vanhoista tisseistä.
Vanhat tissit, kuppi A.

Nykyinen kuppi C.

Vanha
Uusi
Vanha
Uusi
Joistakin kuvista on ehkä hieman hankala huomata eroa, kun kuvat on rajattu juuri rintojen mukaan. Laitan tähän vielä ennen ja jälkeen kuvan torso mukana, jotta ero näkyisi selkeämmin.


Ylhäällä vanha kuva ja alhaalla uusi. Onhan tullut samalla lihottua.

Otin myös videon, jotta saisi hieman paremmin selvää, millaiset nuo silikonit ovat oikeasti. Videossa nostelen ja puristelen vähän rintoja näyttääkseni, ettei silikoni tee rinnoista kovia.



Toivottavasti näistä oli joillekin apua!